6 askelta kohti parempaa turvallisuus­kulttuuria

Turvallisuuskulttuuri on sekä näkyvä että näkymätön osa organisaation arkea ja ehdoton edellytys turvalliseen työntekoon. Ilmiönä turvallisuuskulttuuri on alati muuttuva ja siinä yhdistyvät sosiaaliset ilmiöt työyhteisössä, yksilölliset psykologiset tekijät sekä organisaation prosessit ja toiminta. Turvallisuuskulttuuri toimii pohjana, jonka päälle rakennetaan koko yrityksen turvallisuustoiminta ja se on edellytys kaikille muille turvallisuuden kehitystoimenpiteille. Onneksi se on siis asia, johon voimme vaikuttaa ja jota voimme kehittää. Tässä on kuusi askelta, joiden avulla jokainen yritys voi kehittää omaa turvallisuuskulttuuriaan kohti parempaa:

  1. Tunne turvallisuuskulttuurisi nykytaso

Kuten mitä tahansa muutakin, turvallisuuskulttuuria on hyvin vaikea johtaa ja kehittää, ellei sen tasoa tiedä. Nykytaso saadaan määritettyä helposti suorittamalla turvallisuuskulttuurin mittaaminen. Mittaamisessa on tärkeää saada kuva koko organisaatiosta ottaen huomioon eri toiminnot sekä työntekijäryhmät, sillä jokainen työntekijä, aina duunarista ylimpään johtoon, vaikuttaa turvallisuuskulttuuriin omalla ajattelullaan ja toiminnallaan. Kun lähdetään näin henkilöstön kautta selvittämään heidän käsityksensä koko yrityksestä ja sen eri tasojen toimintaa kohtaan, löydetään monesti sellaisia tekijöitä, jotka muuten pysyisivät hämärässä.

Turvallisuukulttuurin mittaamiseen voi olla hyvä hyödyntää osaavaa kumppania, joka monesti myös helpottaa rehellisten ja avoimien vastausten saamista henkilöstöltä.

  1. Tunnista organisaatiosi vahvuudet ja heikkoudet

Turvallisuuskulttuurin mittaamisen kautta saadaan määritettyä kulttuurin nykytaso. Jotta nykytason tuntemisesta on hyötyä jatkotoimenpiteiden kannalta, on tärkeää tunnistaa organisaation turvallisuuskulttuurin vahvuudet ja heikkoudet. Ulkopuolinen kumppani pystyy tarjoamaan tähän vaiheeseen näkökulman organisaation ulkopuolelta, jolloin tulosten analysointia eivät ohjaa minkäänlaiset ennakkoasetelmat.

  1. Tunnista juurisyyt vahvuuksien ja heikkouksien takana

Kun vahvuudet ja heikkoudet on tunnistettu, on tärkeää syventyä varsinaisiin juurisyihin niiden takana. Jos esimerkiksi turvallisuuden tavoitteita tai toimenpiteitä ei koeta kentällä selkeiksi, voivat ne kuitenkin olla jo olemassa. Ongelma sen sijaan saattaa löytyä esimerkiksi viestinnästä tai seurannasta. Jos taas koetaan, että esimiehet eivät puutu turvallisuuspoikkeamiin voi kysymys olla asenteesta tai toisaalta esimerkiksi siitä, että omia vastuita ja velvollisuuksia ei ymmärretä oikein. Kun tunnistat todelliset juurisyyt, myös kehitystoimenpiteet osuvat nappiin ja turvallisuuskulttuuri kehittyy aidosti parempaan.

  1. Suunnittele tehokkaat ja kohdistetut kehitystoimenpiteet

Turvallisuuskulttuurin vahvuuksien ja heikkouksien löytämisen sekä juurisyiden tunnistamisen jälkeen luodaan suunnitelma kohdistetuista kehitystoimenpiteistä. Kehitystoimenpiteitä suunniteltaessa on äärimmäisen tärkeää huomioida koko henkilöstö ja aidosti ymmärtää toiminnan taso. Näin toimenpiteet saadaan kohdistettua tehokkaasti ihmiseen, ympäristöön, teknologioihin tai järjestelmiin. Huomioi myös, että eri organisaationtasoilla tai vaikkapa paikkakunnilla kehitystarpeet ja -toimenpiteet voivat poiketa merkittävästikin toisistaan.

  1. Osallista henkilöstö mahdollisimman laajasti turvallisuuden kehittämiseen

Turvallisuuskulttuuria kehittäessä ja yleisesti turvallisuuden tasoa nostaessa on tärkeää ottaa huomioon koko henkilöstö ja saada jokainen ottamaan vastuuta turvallisuuden kehittämisestä. Turvallisuuskulttuuri ei ole vain yhden osaston tai henkilön varassa vaan mitä useampi henkilö aktiivisesti ja tunnollisesti osallistuu turvallisuustoimintaan ja ymmärtää sen olevan osa työntekoa, sitä parempi on turvallisuuskulttuuri sekä loppu peleissä myös turvallisuuden taso. Turvallisuus on myös asia, johon jokaisen täytyy kokea voivansa vaikuttaa.

  1. Mittaa turvallisuuskulttuuria säännöllisesti ja varmista kehittyminen

Jotta kehitystoimenpiteet purevat aidosti turvallisuuskulttuurin kehittämiseen, tulee niiden toteutumista seurata ja varmistaa. Lisäksi Turvallisuuskulttuurin aktiivinen mittaaminen on erittäin tärkeä osa turvallisuuden johtamista, jotta toimenpiteiden todellista vaikutusta kokonaiskulttuuriin voidaan realistisesti arvioida. Kun turvallisuuskulttuurin mittaus on jatkuva prosessi, päästään seuraamaan tilannetta ja kehittämään toimintaa pitkäjänteisesti.

Jos haluat kuulla lisää, miten voit mitata ja kehittää turvallisuuskulttuuria organisaatiossasi, ota meihin yhteyttä. Me Kiwalla autamme tekemään juuri sinun turvallisuudestasi parempaa ja tehokkaampaa.

Varaa kanssamme esittely tai jätä yhteydenottopyyntö